Kuten olen aiemmin maininnut, löysin lukemisen ilon jo lapsena ja mamman lihapadat maistuivat. Olinkin pyöreä lapsi. Teini-iän kynnyksellä onnistuin kuitenkin karistamaan kilot ja vannotin, etten ryhtyisi vastaavaan enää uudestaan. Raskausaikana pyrinkin kiinnittämään huomiota terveelliseen ruokaan ja onnekseni en tarvinnut herkuilla peittää pahoinvointia.
Niin kuitenkin kävi, että synnärille lähti vähän painokkaampi versio tulevasta mammasta painon noustua uusille kymmenyksille. Puolet kiloista jäivät onneksi sairaalaan, mutta vajaan kymmenen kilon projekti oli silti kotiuduttuani edessä. Kuvittelin etukäteen mahtuvani vanhoihin farkkuihin parissa viikossa. Not. Hyvästelin kyllä parit äitiyshousut, mutta en suinkaan niiden käytyä pieniksi, vaan niiden revettyä kriittisestä kohdasta. Siis synnytyksen jälkeen!
Toinen vääräksi osoittautunut uskomus oli, että imetys laihduttaa. Ehkä niin, mutta se kompensoitui yöllisillä retkillä jääkaapille. Varsinkin alussa oli nälkä aivan valtava ja vaaka lukkiutui paikalleen. Ja mihin ne vieraita varten leivotut herkut katosivat pakastimesta...? Päästyäni takaisin jaloilleni vakiinnutin päiväohjelmaan vaunulenkit tytön kanssa. Kokeilin myös äitienpäiväksi saamaani Wii Fit-lautaa (jonka pt:n nalkutus laimeasta treeni-innosta ei ainakaan lisännyt harjoittelua), erilaisia jumppia, vesijuoksua, hölkkää jne. Mielessäni olen ajatellut, etten voi hävitä kolmetoistavuotiaalle minälleni itsekurissa, enhän? Pikkuhiljaa kilot ovatkin karisseet. Nyt, reilun vuoden jälkeen, on kiloja vielä pari jäljellä. Jaksaisiko siitä vetää pulttia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti