Vauvan vaatteista eli onko värillä väliä

Myönnettäköön, että kun kuulin pikku pötkäleen olevan todennäköisesti tyttö, olin riemuissani. Jes, pinkkiä kehiin! Saimme lainaksi ystävän tytön vanhoja vaatteita, ja varsinkin ensimmäisten kuukausien hennon pinkit potkuhousut, hellemekot ja kukkatopit olivat äidin taivas.

Ruusuista alkua seurasi maastoutuminen äitiyspakkauksen vaatteisiin (kiitos Kelan, tyttömme ei tarvinnut olla ilkosillaan 5-7 kuisena) ja jotenkin niiden pukeminen latisti mielialaa. Mutta onko vaatteilla oikeasti väliä? Ei ainakaan, mikäli lapselta itseltään kysytään. Tällä hetkellä penska olisi nimittäin mieluiten ilman vaippaa ja vaatteita, mikäli pukemisoperaatiosta jotain voi päätellä.

Vaikka en aina ymmärrä, mitä oman tyylin luominen pienelle lapselle tarkoittaa (ellei sitten äidin tyyliä), sai tytön synttärilahjaksi saadut mekot, itsetehty neuletakki ja Po.P:n setti ainakin äidin kuolan valumaan. Ne päällä kelpaa leikkiä autoilla :)

Kasvua ja ensiaskeleita

Tyttöni myöhästyi ensimmäisestä deadlinestaan, syntymästään, pari viikkoa. Miehen kanssa olemme myöhemmin todenneet lapsen olevan sen verran kissamainen luonne, että viihtyisi varmaan vieläkin täysihoidossa, mikäli itse saisi valita :)

Syntymän jälkeen tiedostin edessä olevat seuraavat etapit: kääntyminen, ryömiminen, istumaannousu, konttaaminen, seisomaannousu ja kävely. Moni tapaaminen onkin alkanut sanoilla "joko teillä..." Ja voi sitä tuskaa, jos tyttö ei vielä olekaan yltänyt tietylle tasolle. Kuten nyt tuo konttaamisen opettelu. Koko kesän tyttö harjoitteli sitä vimmatusti, ilman tulosta. Lopulta, kun pari kuukautta nuoremmat konttasivat tytön edellä muskarissa, oli äidin mieli musta. Kateudesta? Kyllä! Huhujen mukaan muiden lapset olivat samanikäisinä jo vähintään maratoonareita.

Mutta niin koitti se päivä, kun tyttö nousi istumaan ja ei aikaakaan, kun siitä lähdettiin liikkeelle. Eilen tyttö oppi kävelemään. Ensiaskeleet oli otettu pari viikkoa aiemmin ja nyt matka pidentyi huoneen mittaiseksi. Ja mitä tekee äiti? Syöksyy kirjaamaan tiedon neuvolakorttiin ja vauvakirjaan. Ja tviittaamaan. Ja postaamaan.

Äidiksi kasvamisesta

Äitiys ei ole ollut koskaan minulle päivänselvä asia. Kuulemani mukaan en ollut pienenä mikään hoivaaja ja nukenrattaat pölyttyivät komerossa. Sen sijaan kirjat kiinnostivat jo lapsena ja taisinkin syntyä rillit nenällä.

Lukion jälkeen ajattelin pitkään, etten koskaan halua äidiksi. Lapset eivät herättäneet minussa kuin korkeintaan neutraaleja tunteita. Lapsikeskustelut kuittasin silloin (ja usein edelleen) toteamalla, etten ole mikään asiantuntija asian suhteen. Kaikenlainen hössötys kummastutti.

Niinpä positiivinen raskaustesti herätti minussa tunteita laidasta laitaan. Olin juuri lukenut toimittaja Minna Lindgrenin mainion kirjan Minä en sitten muutu, mikä käsitteli raskaana olevan naisen tunteita ja tiettyä muutosvastarintaa. Suosittelen! Soittaessani neuvolaan sain jo esimakua edessä olevasta hypetyksestä, mitä tulevat neuvolakäynnit eivät suinkaan vähentäneet. Tajusin nopeasti, että yliopistossa opittu neutraali faktaan perustuva lähestymistapa ei ollut sovellettavissa odotusaikaan. Niinpä alkuaikana tuskaa tuotti enemmän neuvolatädin odotuksiin vastaaminen kuin itse fyysiset muutokset tai pahoinvointi.

Vannotin heti alkuun, että minä en sitten uppoudu mihinkään mammalandiaan ja rupea lukemaan vauvalehtiä, jotka vain nostaisivat suorituspaineita. (Puolen vuoden päästä olin Vauva-lehden tilaaja). Vauvahieronta kuulosti korviini lähinnä vitsiltä, näinkö pullamössöksi on vanhemmuus mennyt. (Vauvahieronta oli ensimmäinen "harrastus", johon menimme tytön ollessa kuusiviikkoinen). Ja varsinkin mammablogin kirjoittaminen, haloo! Niinpä. Saan varmasti jatkossakin niellä sanani.

Raskauden toisen ja viimeisen kolmanneksen aikana valmentauduin tulevaan äitiyteen pikku hiljaa ja aloin huomioida marketin lastenvaate- ja leluosastot. Hankintoja emme kuitenkaan tehneet ennen toista ultraa varmuuden vuoksi. Jylläävät raskaushormonit saivat minut kyynelehtimään lapsettomien parien (Anna-Kaari Hakkarainen: Ihmeet tapahtuvat muille) ja kohtukuolemien takia. Mitä kaikkea voisikaan tapahtua.

Odotus kuitenkin päättyi onnellisesti eräänä perjantai-iltana ja minusta tuli äiti.

Sunnuntai

Sunnuntait ovat usein ihania raukeudessaan. Tänään mies syötti tytölle aamupuuron minun vielä venytellessä peittojen alla. Oli huvittavaa kuunnella mm. jodlauksen opetusta ja nallekin sai oman osansa puurosta. Tällaisina hetkinä ajattelen, että kohdalleni taisi osua aikamoiset onnennumerot elämän arvonnassa :)

Olen huomannut tytön olevan kiinnostunut arkisista puuhista, kuten tiskikoneen tyhjennyksestä ja pyykkien ripustamisesta. Myös lakanoiden vaihto ja petaaminen merkitsee hauskaa leikkiä peiton tai lakanan kanssa. Usein aikuisena unohtaa, miten pienissä asioissa riittääkin ihmettelemistä. Aikomuksena onkin delegoida töitä tytölle heti kun kyvyt vain riittävät, ensi kuussa ehkä? :)

Juustokakku

Nyt on sitten yksivuotiasta juhlittu. Taisi juhlakalulla jo kiintiö olla täynnä kun vähän kiukutteli. Vaan pienten nokosten jälkeen hymyjä jaettiin puolin ja toisin :) Ihania lahjoja tuli tälläkin kertaa ja erityisesti ilmapalloissa riitti ihmeteltävää. Tarjoilujen osalta päivän sukseen koki ensimmäinen tekemäni juustokakku, kas tässä ohje:

Pohja
200g digestivekeksejä
75g voita


Täyte
500g maitorahkaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1tl raastettua sitruunankuorta
1rkl sitruunamehua
2 1/2dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
3/4 dl perunajauhoja
5 munaa
1 tlk (420/240g)persikkaa

Hienonna keksit ja sulata voi. Yhdistä keksijauhe ja sulatettu voi. Pohjusta leivinpaperilla 25cm pinnoitettu irtopohjavuoka. Voitelemvuoan reunat. Taputtele keksi-voiseos vuoan pohjalle ja reunoille n.3/4 korkeudelle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Yhdistä kulhossa kaikki täytteen ainekset persikoita lukuun ottamatta. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n. 3 min, kunnes seos on tasaista ja kuohkeaa. Jaa persikanpuolikkaat pohjalle. Kaada täyte vuokaan. Paista 175 asteessa 25 min. Laske lämpö 150 asteeseen ja paista kypsäksi, 25-35 min. Jos pinta ruskistuu, peitä leivinpaperilla.

Anna kakun jäähtyä kylmäksi vuoassa. Irrota kylmä kakku varovasti vuoasta.

Hmm, taidanpa ottaa toisen palasen...

Pikku prinsessa

Tänään vietetään tytön synttäreitä kolmatta kertaa. Varsinainen syntymäpäivä oli kaksi viikkoa sitten, mutta tilanpuutteesta ym syistä olemme jälleen kattamassa kahvipöytää. Ja mikäpä tässä juhliessa.

Pieni jännitysmomentti koettiin eilen Ruotsin prinsessan nimen julkistamisen yhteydessä, yksi mahdollisista nimivaihtoehdoista kun oli sama kuin tytöllämme. Veikkailin jopa jossain vaiheessa tytöille osuvan saman syntymäpäivänkin. Victoria on muuten syntynyt samana päivänä äitini kanssa... Tänään syödään prinsessakakkua jo kolmatta lauantaita. Ha det så bra!

Miten tähän päädyttiin?

Kello lähenee puoltayötä. Mies ja lapsi ovat jo nukkumassa. Mikä saa minut pitkän päivän päätteeksi perustamaan blogin?

Innostus lähti liikkeelle kuukausi sitten erään mammatuttavani blogista. Ennen sitä en juuri ollut blogeja lukenut, mutta pian totesin niiden olevan oikeastaan aika koukuttavia. Paljon hyviä äitiysblogeja luettuani totesin minullakin olevan sanottavaa näistä asioista, joten miksen liittyisi siis minäkin muiden jatkoksi verkkoon huutelemaan :)

Pieni tyttöni täytti juuri vuoden ja vauvavuoteen madhtui paljon fiilistelyä synttäreiden kynnyksellä. Siitä lisää myöhemmin. Nyt öitä!