Mitä se maksaa?

Postiluukusta kolahti tällä viikolla taas sairaskuluvakuutuksen lasku, yhdeksänkymppiä ja risat. Kun näitä kirjeitä tulee neljä kertaa vuodessa, maksamme vuositasolla... hetkinen! Aivan liikaa. Surkuhupaisaa on kuitenkin se, että olemme tytön kanssa käyneet tähän mennessä kolmesti lääkärissä ja joka kerta julkisella puolella, joka on alaikäiselle muutenkin ilmaista. Tietysti olen mitä tyytyväisin tytön terveydentilaan, mutta tosi paikan tullen "täyskasko" vakuutus varmasti maksaisi itseään takaisin nopeastikin...

Ei ne laskut suinkaan siihen lopu. Tytöllä, melkein 14 kuukautta, on hintalappu kohonnut nopeasti laskien jo tuhansiin euroihin siitä huolimatta, että olemme saaneet lainaksi vaatteita, kirjoja, leluja, pinnasängyn ja syöttötuolin ja vaatteet on suureksi osaksi hankittu käytettyinä. Yhdistelmävaunut, turvakaukalo ja siihen kuuluva kiinnitysalusta kun nostivat kertaluontoisesti kivasti laskua (ja äidin verenpainetta). Lisätään listaan vaipat, ruuat ja muskarimaksut niin johan selviää mitä kukkaroon jää. Matti.

Seitsemän syntiä

Olen viime aikoina usein pohtinut, onko äitiys jotenkin jalostanut minua ihmisenä. Olenko muuttunut kärsivällisemmäksi, jämäkämmäksi, suunnitelmallisemmaksi, epäitsekkäämmäksi tai tehokkaammaksi. Pohdinta jatkuu edelleen. Sen olen huomannut, että äitinä juuri edellä mainittuja hyveitä (?) testataan aika usein, ainakin nykyisessä tilanteessa. Joinain päivinä listan voisi yhtä hyvin kaivaa kaukaa historiasta.   

1. Ylpeys "Kiitos vaan, en tarvitse apua lapsen ja kolmen kauppakassin kantamisessa (tämä on vielä pientä)" 
2. Kateus "Kyllä meillä opittiin kuivaksi jo heti siinä kun tuo oppi kävelemään, siis kahdeksankuisena. Ja nythän me jo lasketaan kymmeneen sujuvasti kolmella kielellä" ja blaablaablaa. Onneksi olkoon, pikku-Einstein.  
3. Viha Itkuraivarit. Ruoalla sotkeminen. Tavaroiden paiskominen. Malttamattomuus. Arrgghh, koska sinä, pikku tyttöseni, opit tavoille?  
4. Laiskuus "Hienosti menee, hyvähyvä, juuri noin" (ei kai mun tarvitse vaivautua nousemaan tästä sohvalta?)   
5. Ahneus Ota 3, maksa 2, alen loppurysäys, hinnat kuutamolla, remonttiale... Kinnasta, myssyä, lelua, kirjaa. Ostin ja säästin. Loogista, kai?  
6. Ylensyönti Tytön silmäillessä tarjoiluja on äiti jo jälkiruokakahvissa. Ja pullassa. Esimerkin voimaa? 
7. Himo Ainoa kohta, jossa ei tunnustettavaa. En ainakaan myönnä :) 

Kyllä se niin taitaa olla, että vanhemmuus on yksi suurimpia eteen tulevia haasteita. Mutta mistä ihmeestä on peräisin madonnamaisen äidin myytti?

Äiti, tuo kukista kaunein?

Olen aina nauttinut ympäröivästä kauneudesta. Auringonlasku, kukat, tuoksut, värien harmonia, you name it. Yksi äitiyttä edeltävistä ihmetyksen aiheista oli, mihin se oma aika häviää. Koostuisiko siis äidinlookini ajanpuutteesta johtuen metsiintyneistä kulmakarvoista, kulahtaneista verkkareista, juurikasvusta ja lohkeilevasta kynsilakasta. Sillä vauvahan vain syö ja nukkuu, right? Muistan vielä synnytystä edeltäneellä viikolla ihmetelleeni, miten on mahdollista, että äitinä en ehtisi käydä suihkussa tai juoda aamukahveja rauhassa. Järjestelykysymys, pohti naiivi järkevä puoleni.

Ehkä alkuun näin olikin. Muistan, kun synnärillä kätilö piti pienen kotiinlähtöalustuksen. Pistin korvan taakse erityisesti kohdan, että jos omasta hygieniasta ei jaksa huolehtia tai tavata ystäviä, tulisi neuvolaan ottaa yhteyttä. Niinpä ensimmäisten kuukausien aikana otin tietoisesti rutiiniksi käydä joka aamu suihkussa ja lukea rauhassa aamun lehden kuumaa kahvia nauttien.

Pikkuisen kasvaessa ovat asiat mutkistuneet. Enää ei nukuta puolet ajasta, vaan aamupäivä kuluu touhutessa, niin kuin ikäiselle kuuluukin. Lehdenluku on jo pitemmän aikaa ollut silmäilyä puuronsyötön lomassa ja suihkuun pääsen (jos pääsen) ehkä vasta iltapäivästä. Päivän menot onkin suosiolla siirretty iltapäivään, koska en kuulu niihin luonnonlapsiin, jotka herättyään heittävät vaatteet niskaan freesin näköisenä. Taidankin kokeilla kuivasampoota seuraavaksi...

Miten te muut äidit otatte aikaa itsellenne?

Univelkaa

Rauha tuntuu palanneen residenssiin. Antibiootti tehoaa ja entiset kepposet on jälleen otettu ohjelmistoon. Hassua. Aloinkin jo kaivata kieltämistä ja sotkujen siivoamista.

Univelkaisena huomasin eilen, miten työssäkäynti on muuttunut äitiyden myötä. Olin edellisenä yönä sukkuloinut sängyn ja pinnasängyn väliä kakskytjotain kertaa ja olo oli aamulla vähintään freessi. Ja eikun töihin. Luvassa oli lisäksi uuden tietokonejärjestelmän opettelua, eli juuri sopivaa päiväohjelmaa pehmenneelle nupille. Onnistuin kuitenkin luovimaan päivän läpi ilman suurempaa tuhoa ja kotiin päästyäni tunsin itseni melkeinpä sankarilliseksi. Mitali vaan tuntuu hukkuneen postissa :)

Poski poskea vasten

Nyt, kun tyttö on sairaana, tuntuu välillämme olevan aivan erityinen läheisyys. Lapsi taapertaa hetken ja kääntyy sitten ja tulee kohti kädet ojossa. Ota syliin. Olemmekin viettäneet pari päivää tiiviisti sylitysten. Olin jo melkein unohtanut, kuinka mukavalta se tuntuu! Terveenä tyttö nimittäin väistelee jo aika sulavasti näitä helliä hetkiä.

Ja taas on pieni show pystyssä aamuisin ja iltaisin. Eli miten saada ruokaan hieman, no, kriittisesti suhtautuvan lapsen ottamaan lääkkeensä, jonka haju tuo mieleen lapsuudesta tutun sitruunaisen Vimin? Nii-in, en minäkään hihkuisi innosta. Panadol-ruiskua kohti tuo pieni Pavlovin koira taas tulee jo vastaan. Kyllä muksu tietää mikä maistuu.

Teetä ja toivelauluja

Tyypillistä. Äiti ehtii olla töissä päivän ja sillä välin lapsi jo sairastuu. Ilman, että on edes päiväkodissa! Tämä ilta kului päivystyksessä, diagnoosina korvatulehdus ja nielutulehdusepäily. Cheers!

Huomasin jo eilen tytön viihtyvän tavallista paremmin sylissä. Itse olen vetänyt kannutolkulla teetä ja laulanut tytölle vanhoja jazzlauluja. Eräs suosikeistani kuuluu:

Why do birds suddenly appear
Everytime you are near
Just like me they long to be
Close to you

Why do stars fall down from the sky
Everytime you walk by
Just like me they long to be
Close to you...

Huh, vielä kun keksisi keinon huijata tytölle antibioottia kurkusta alas... Vinkkejä?

Joustavat työajat

Äitinä olo on mukavaa. Lapsihan luo maailman joka päivä uudelleen ja onkin ihanaa seurata pikku taapertajan kehitystä ja löytämisen riemua. Toki ymmärrän, että arkea leppoistaa huomattavasti se, että tyttö on pysynyt terveenä ja syö ja nukkuu pääosin hyvin. Aina ei suinkaan ole näin ollut ja viime kesältä muistankin ajanjakson, kun ei oikein syöty, nukuttu eikä päästy liikkeelle. Silloin oli koko pesue kirjaimellisesti kuutamolla.

Kotona olon hyvistä puolista, kuten joustavista työajoista ja olemattomasta työmatkasta, huolimatta paluu toisenlaiseen arkeen on jossain vaiheessa edessä. Minulla se koitti tänään.

Äitiyslomalle jäädessäni olin juuri saanut opinnot suoritettua eikä minulla ollut valmiina työpaikkaa, johon palata. Ottamatta sen enempää kantaa mm. valtion kestävyysvajeeseen, kotihoidon tuen leikkaamiseen, lapsen päivähoitoon tai pätkätyöläisen arkeen, voin todeta median seuraamisen toisinaan vaativan kylmiä hermoja. Olenkin mielessäni pohtinut useaan otteeseen, olenko kotona ollessani jäänyt tuleen makaamaan.

Niinpä hoitovapaan alkaessa käynnistin hiljalleen työnhakua ja tänään aloitin osa-aikatyön. Olipa ihana palauttaa mieleen aivojen perukoille säilöttyä tietoa reilun vuoden takaa. Ja mitä luksusta oli syödä lounas rauhassa! Mutta sittenkin, kotiin tultuani ja tytön iloisen ilmeen nähdessäni, muistin taas mitä onni minulle merkitsee.